Suomen Petanque-Liitto SP-L ry - http://petanque.fi/


Yleisen sarjan MM-kilpailut

Yleisessä sarjassa miteltiin maailmanmestaruudesta joka vuosi vuoteen 2008 asti ja sen jälkeen joka toinen vuosi. Ensimmäiset kisat järjestettiin 1959 Belgiassa.

Vuoteen 1997 asti kukin maa sai lähettää kisoihin kaksi joukkuetta ja vuodesta 1998 alkaen vain yhden joukkueen. Isäntämaa ja hallitseva mestari saavat mukaan yhden ylimääräisen joukkueen.

Suomen menestys on vielä toistaiseksi ollut melko vaatimaton. Olemme päässeet 16 parhaan joukkoon neljä kertaa, vuonna 2001 Monacossa, 2002 Grenoblessa, 2003 Genevessä ja 2007 Thaimaassa, joissa lopullinen sijoituksemme oli 9.-12.

2010

...

2008 Dakar Senegal

Kisat pidettiin 12.-16.11.2008 Dakarissa Senegalissa. Suomea edustivat Samuli Kankkunen, Iivo Paaso, Arttu Poikolainen ja Mikko Soikkeli (CDC). Delegaation johtajana toimi Jari Nieminen ja valmentajana Kati Nieminen.

Suomi sijoittui tripelissä sijoille 33.-40., ja kakkoskilpailussa Kansojen cupissa sijoille 17.-24. Ammunnassa Suomen edustaja Iivo Paaso oli 10 pisteen tuloksellaan sijalla 48.

Trippelin voitti Ranska B / Thierry Grandet, Henry Lacroix, Bruno Leboursicaud ja Philippe Suchaud. Ammunnan voitti Marokko / Abdessamad El Mankari.

Kisajärjestäjän sivut - Tulokset - LIVE! - Valokuvia - Videoita

2007 Pattaya Thaimaa

Kisat pidettiin 19.-23.9.2007 Pattayalla Thaimaassa, mukana oli 52 joukkuetta 50 maasta. Suomea edustivat Jani-Petteri Laasonen, Iivo Paaso, Olli Sinnemaa, ja Tuukka Ylönen (CDC). Delegaation johtajana toimi Jari Nieminen ja valmentajana Mikael Gripenberg.

Suomi sijoittui trippelissä sijoille 9.-12. Ammunnassa Suomen edustaja Olli Sinnemaa oli 10 pisteen tuloksellaan sijalla 43.

Trippelin voitti Ranska 1 / Thierry Grandet, Bruno Leboursicaud, Philippe Suchaud ja Henri Lacroix. Ammunnan voitti Madagaskar / Carlos Rakotoarivelo.

Kisajärjestäjän sivut - LIVE - Valokuvia

2006 Grenoble

Kisat pidettiin 20.-24.9.2006 Grenoblessa Ranskassa, mukana oli 58 joukkuetta 57 maasta. Suomea edustivat Marko Jakonen (LBO), Samuli Kankkunen (CDC), Olli Sinnemaa (CDC) ja Juha-Pekka Siro (CDC). Delegaation johtajana toimi Jari Nieminen ja valmentajana Jarmo Heinonen.

Suomi sijoittui pääkilpailussa sijoille 17.-24. ja Kansojen Cupissa sijoille 9.-16. Ammunnassa Suomea edusti Olli Sinnemaa, jonka karsintatulos 23 oikeutti sijaan 29.

Trippelin voitti Ranska (Michel Loy, Didier Chagneau, Pascal Milei, Sylvain Dubreuil) ja ammunnan Thaimaa (Phusa-Ad Thaleungklat).

Kisajärjestäjän sivut

2005 Brysseli

Kisat pidettiin 21.-25.9.2005 Brysselissä Belgiassa, mukana oli 54 joukkuetta 52 maasta. Suomea edustivat Olli Sinnemaa (CDC), Juha-Pekka Siro (HBY), Samuli Kankkunen (HBY) ja Tuukka Ylönen (CDC). Delegaation johtajana toimi Jari Nieminen ja valmentajana Veli-Matti Myllymäki.

Suomi sijoittui pääkilpailussa sijoille 25.-32. ja Kansojen cupissa sijoille 17.-24. Ammunnassa Suomea edusti Samuli Kankkunen, jonka karsintatulos 16 pistettä oikeutti sijaan 38.-41.

Trippelin voitti Ranska 1 (Philippe Suchaud, Henri Lacroix, Simon Cortes, Julien Lamour) ja ammunnan Thaimaa (Thaleungkiat Phusa-Ad).

Kisajärjestäjän sivut

2004 Grenoble

Kisat pidettiin 23.-26.9.2004 Grenoblessa Ranskassa, mukana oli 53 joukkuetta 52 maasta. Suomea edustivat Tuukka Ylönen (CDC), Arto Stenberg (PCP), Seppo Lindman (TUR) ja Anssi Viinikainen (HBY). Joukkueenjohtajana toimi Pertti Taipale ja valmentajana Veli-Matti Myllymäki.

Suomi sijoittui pääkilpailussa kovan alkulohkon seurauksena sijoille 41.-48. ja kakkoskilpailussa Kansojen Cupissa sijoille 5.-8. Ammunnassa Suomea edusti Arto Stenberg, joka jäi tuloksellaan 27 pistettä yhden pisteen päähän toisesta karsinnasta ja sijalle 25.

Trippelin voitti Ranska 1 (Rocher, Leboursicaud, Loy, Hureau) ja ammunnan Tunisia (Atallah).

Kisajärjestäjän sivut - Vaihtoehtoinen tulossivu - Valokuvia

2003 Geneve

Kisat pidettiin Genevessä Sveitsissä. Ajankohta oli poikkeuksellisen aikainen, eli 16.-20. heinäkuuta.

Suomea edustivat Helsingin Petanque Klubin Arttu Poikolainen, Antti Riihikanto, Juha-Pekka Siro ja Samuli Kankkunen, valmentajana Veli-Matti Myllymäki.

Suomi pääsi taas tutulle kohtuullisen hyvälle sijalle 9.-12. Ranska otti kaksoisvoiton, pronssille Belgia. Ammuntakilpailun voitti sama mies kuin aina ennenkin, oma Arttu Poikolaisemme oli noin sijalla 18.-20.

Lisätietoja ja tulokset - Valokuvia.

2002 Grenoble

Kisat pidettiin Grenoblessa Ranskassa 2.-6. lokakuuta. Suomea edusti SM-sarjan voittajajoukkue, eli Helsingin Petanque Klubin Joachim Eriksson, Alexander Gullichsen, Olli Sinnemaa ja Arttu Poikolainen. Koutsina Veli-Matti Myllymäki.

Suomi pääsi taas 16 parhaan joukkoon ja pääsy 8 joukkoon oli myös hyvin lähellä. Lopullinen sijoituksemme oli toisen kerran peräkkäin kiitettävä 9.-12. Maailmanmestaruuden voitti taas Ranska, hopealle Marokko ja pronssille Thaimaa. Ammuntakilpailun voitti taas kerran Ranskan Philippe Quintais, oma Arttu Poikolaisemme oli noin sijalla 13.-14.

Lisätietoja ja tulokset

2001 Monaco

Kisat pidettiin Monacossa 26.-30. syyskuuta. Suomea edusti SM-sarjan voittanut Helsinki Boulen joukkue Samuli Kankkunen, Harri Lehtinen, Arttu Poikolainen ja Arto Stenberg. Joukkueenjohtajana toimi Seppo Nuuttila ja koutsina Henri Pamqvist.

Suomi pääsi ensimmäisen kerran kautta aikojen 16 parhaan joukkoon. Lopullinen sijoituksemme oli 9.-12. Maailmanmestaruuden voitti Ranska, hopealle Tunisia ja pronssille Belgia. Ammuntakilpailun voitti taas Ranskan Philippe Quintais.

Lisätietoja ja tulokset - Ford-Tiimin kuvitettu matkakertomus.

2000 Portugal

Kisat pidettiin Portugalin Algarvessa Sao Bras de Alportelissa 5.-8.10. Tämä pienehkö kaupunki sijaitsee noin 20 km etelärannikon Farosta pohjoiseen. Suomea kisoissa edustivat SM-sarjan voittajat Iivo Paaso, Arttu Poikolainen, Tuukka Ylönen (PSC Järvenpää) ja varapelaajana Markus Lähdesniemi sekä koutsina Jari Nieminen.

Sijoituksemme pääkilpailussa oli 17.-24. Kuudentoista joukkoon pääsy jäi yhden pisteen päähän hävittyämme isäntämaan ykkösjoukkueelle ratkaisevassa pelissä 12-13. Mukana oli 40 joukkuetta 38 maasta. Maailmanmestaruuden voitti Belgia, hopealle Tunisia ja pronssille Ranska.

Ohessa järjestettiin myös ensimmäinen ammunnan MM-kilpailu, jonka voitti Ranska / Philippe Quintais. Suomea edusti Arttu Poikolainen, joka ampui alkukarsinnassa 38 pistettä ollen jaetulla neljännellä sijalla. Seuraavalla karsintakierroksella tuli sitten hieman huonompi tulos ja putoaminen.

Lisätietoja ja tulokset

1999 Reunion

Kisat pidettiin 29.9. - 3.10. Reunionilla, joka on pieni saarivaltio Intian valtameressä Afrikan itäpuolella.

Suomea kisoissa edusti SM-sarjan voittanut joukkue, eli Arto Stenberg, Harri Lehtinen, Ilkka Railio ja Joachim Eriksson (Munkan Petankki).

Lisätietoja ja tulokset.

1998 Maspalomas Kanariansaaret Espanja

Mukana 39 joukkuetta, Suomen sijoitus 20.-28.

Joukkue: Marko Aalto, Iivo Paaso, Tuukka Ylönen, Miska Nieminen

Joukkueenjohtajat / valmentajat: Pertti Taipale, Jorma Kujanpää (?)

1997 Montpellier Ranska

Joukkue 1: Marko Aalto, Iivo Paaso, Tuukka Ylönen
Joukkue 2: Arto Stenberg, Miska Nieminen, Juha-Pekka Siro

1996 Essen Saksa

Joukkue 1: Miska Nieminen, Juha-Pekka Siro, Petri Turkkila
Joukkue 2: Arttu Poikolainen, Henri Palmqvist, Jari Häkkinen
Valmentaja: Jari Nieminen

1995 Brysseli Belgia

Joukkue 1: Joachim Eriksson, Jorma Lahtinen, Ilkka Railio (?)
Joukkue 2: Rauno Kallio, Jukka Holopainen, Mika Sallinen, Mika Ahonen (Lahti Boule)

1994 Clermont-Ferrand Ranska

Joukkue 1: Iivo Paaso, Arttu Poikolainen, Henri Palmqvist, Päivi Lehtonen
Joukkue 2: Marko Aalto, Tuukka Ylönen, Pasi Kahelin, Joachim Eriksson
? Jani Henttonen

1993 Chiang-Maj Thaimaa

Joukkue 1: Joachim Eriksson, Peter Eriksson, Alexander Gullichsen, Klaus Mäkinen
Joukkue 2: Gerald Pelletier, Yannick Pelletier, Lars Wallin
Varapelaaja/valmentaja: Kenneth Semskar

1992 Aosta Italia

Joukkue 1: Marko Aalto, Mustapha Ouzir, Hamid Mokthar-Bennaune
Joukkue 2: Jani Henttonen, Vili Lindström, Jarkko Leskinen
Valmentajat: Jarmo Pikkarainen, Risto Pietiläinen

1991 Escaldes-Engordany Andorra

Joukkue 1: Jani Henttonen, Vili Lindström, Jarkko Leskinen
Joukkue 2: Michel, Patrick ja Emmanuel Simon-Bellamy
Valmentajat: Risto Pietiläinen, Pasi Lahti
Joukkueenjohtaja: Robert Simon-Bellamy

1990 Monaco

Joukkue 1: Henri Palmqvist, Peter Eriksson, Joachim Eriksson
Joukkue 2: Kai Markkanen, Tuomas Huikku, Jussi Kakkori (?)

1989 Pineda de Mar Espanja

Joukkue 1: Peter Eriksson, Joachim Eriksson, Martti Hokkanen
Joukkue 2: Marko Aalto, Guy Jeanblanc, Seppo Jalonen
Valmentajat: Henrik Gripenberg ja Jorma Kujanpää
Joukkueenjohtaja: Raimo Levänen

1988 Genova Italia

Joukkue 1: Peter Eriksson, Joachim Eriksson, Martti Hokkanen
Joukkue 2: Michel Bouix, Jerome Bouix, Marko Aalto
Valmentajat: Ristomatti Ratia, Guy Jeanblanc
Joukkueenjohtaja: Robert Simon-Bellamy

1987 Boumerdes Algeria

Joukkue 1: Peter Eriksson, Joachim Eriksson, Marko Aalto
Joukkue 2: Michel Bouix, Jerome Bouix, Seppo Jalonen
Valmentajat: Ristomatti Ratia, Jorma Kujanpää
Joukkueenjohtaja: Robert Simon-Bellamy

1986 Epinal Ranska

Joukkue 1: Peter Eriksson, Joachim Eriksson, Guy Jeanblanc
Joukkue 2: Michel Bouix, Jerome Bouix, Seppo Jalonen
Valmentajat: Timo Pakkanen, Jaakko Puro
Joukkueenjohtaja: Jorma Kujanpää

1985 Casablanca Marokko

Joukkue 1: Michel Bouix, Guy Jeanblanc, Seppo Jalonen
Joukkue 2: Heikki Mattsson, Risto Kivialho, Peter Eriksson
Joukkueenjohtaja: Jorma Kujanpää

1984 Rotterdam Hollanti

Joukkue 1: Guy Jeanblanc, Michel Bouix, Pekka Konttori
Joukkue 2: Seppo Jalonen, Risto Kivialho, Olli Larkka
Joukkueenjohtaja: Jorma Kujanpää

1983 Tunis Tunisia

Mukana 51 joukkuetta, Suomen sijoitus 49.

Joukkue: Timo Pakkanen, Pekka Konttori, Michel Bouix
Joukkueenjohtaja: Jorma Kujanpää


Jos osaat täydentää puuttuvia historiatietoja, kerro ne Jukka Pöyrylle, email, 050-5963855


Kaikkien aikojen MM-tulokset


Suomen Petanque-Liitto ry