Suomen Petanque-Liitto SP-L ry - http://petanque.fi/


Valiokunnan raportit

18.9.2006 | Juniorien EM-kisat 18-20.8.2006, Martigny Sveitsi

Joukkueessa olivat pelaajina: Salim Fadillioglu, Jukka-Pekka Kimari, Keshi Kobe ja Tommi Talja. Delegaation johtajana toimi Jari Nieminen ja allekirjoittanut toimi joukkueen valmentajana. Lähdimme matkalle Helsingistä perjantaina 18.8 ja tulimme takaisin Sveitsistä maanantaina 21.8.

Kisahotellina toimi Motel des Sports, joka oli parin minuutin kävelymatkan päässä kisapaikkana toimineesta messuhallista. Normaali kisapäivän ohjelma oli seuraava: herätys viimeistään 7:45, jonka jälkeen aamupala, tavarat kasaan ja kävellen kisapaikalle klo 8:20, pelit alkoivat klo 9 aikoihin ja takaisin hotelissa oltiin klo 22.

Pelillisenä teemana koko joukkueella oli pelata peliä joukkueen omien vahvuuksien kautta. Tälle joukkueelle se tarkoitti noin 7-8 metrin pelimatkaa ja rohkeata peliä.

Suomen pelit alkulohkossa

Pelisysteemi oli seuraava: neljä viiden tai kuuden joukkueen lohkoa, joista kaksi parasta jatkoon. Myöhemmin pelisysteemiä muutettiin niin, että kolme parasta pääsi jatkoon. Alkulohkossa muut joukkueet olivat Puola, Sveitsi 1, Israel, Slovakia ja Ranska. Lohko oli kaksijakoinen: kolme pelijoukkuetta ja kolme vähän heikompaa. Peleihin lähdettiin seuraavassa kokoonpanossa: Tommi asettajana, Kenshi välipelaajana, JP iskijänä ja Salim vaihdossa valmiina tulemaan kentälle.

Suomi-Israel pelikierrokset: 3-0, 5-0, 7-0, 9-0, 9-1, 10-1, 10-3, 11-3, 11-7, 12-7, 12-10 ja 13-10. Suomen peliprosentit: asetus: 52, ammunta: 55, yhteensä: 53. Israelin peliprosentit: asetus: 50, ammunta: 43, yhteensä: 47.

Alkupeli sujui mukavasti, kun vastustaja onnistui vain kolmella kuulalla kierrosta kohden ja pääsimme neljässä kierroksessa 9-0 johtoon. Tämän jälkeen alkoi meiltä tulla liikaa lepsuja heittoja ja onnistumisten määrä putosi liian alas. Vastustaja pääsi peliin mukaan ja pelistä tuli yllättävänkin tiukka. Tärkeä avausvoitto saatiin kuitenkin hoidettua.

Seuraavassa pelissä vastaan asettui päävastustajanamme pitämämme Sveitsin ykkösjoukkue. Suomi-Sveitsi 1 pelikierrokset: 0-1, 0-2, 6-2, 7-2, 7-5, 8-5, 8-8, 8-12, 11-12 ja 11-13. Suomen peliprosentit: asetus: 79, ammunta: 56, yhteensä: 67. Sveitsin peliprosentit: asetus: 68, ammunta: 63, yhteensä: 67.

Tämä oli tasainen peli, kuten prosentitkin osoittavat. Pieni skarppaus parilla kierroksella, pari onnistunutta heittoa lisää ja peli olisi ollut meidän. Sveitsin joukkueen heikoin lenkki oli heidän välipelaajansa, mutta asettaja ja iskijä pelasivat korkealla tasolla. Meidän joukkueemme oli ehkä tasaisempi ja ammuimme rohkeammin.

Nämä kaksi ensimmäistä peliä perjantai-iltana pelattiin erittäin pehmeällä kentällä. Asfalttipohjan päälle oli laitettu aivan liian paljon hiekka/kivi-seosta. Pehmeys vaikutti iskuheittoihin: vain täydellinen heitto keskelle kuulaa liikutti ammuttavaa kuulaa edes jonkin verran. Tuli melkein mieleen Tanskan PM-kisojen 2004 kentät. Onneksi seosta ryhdyttiin ottamaan pois pelien jälkeen, joten loppukisa saatiin pelata hyvillä kentillä.

Lauantaina päätimme päästää Salimin irti penkiltä, jotta koko joukkue saisi pelituntumaa ja olisi valmiina suuriin tekoihin. Päivän ensimmäisessä pelissä tuli vastaan Slovakia, jota vastaan meillä oli selkeä pituusero. Suomi-Slovakia pelikierrokset: 2-0, 6-0, 8-0, 9-0, 9-1, 12-1, 12-2, 12-6 ja 13-6. Suomen peliprosentit: asetus: 61, ammunta: 60, yhteensä: 61. Slovakian peliprosentit: asetus: 43, ammunta: 36, yhteensä: 41.

Tämä peli olisi pitänyt katkaista nopeammin ja suuremmalla piste-erolla, sillä olimme selkeästi parempi joukkue. Tärkein oli, että voitto tuli. Salim oli koko pelin ajan kentällä ja Tommi oli vaihdossa.

Toisena oli vuorossa odotettu peli Ranskaa vastaan. Joukkue oli peliin lähtiessä hyvällä tuulella ja päätimme pelata rohkeasti. Suomi-Ranska pelikierrokset: 0-5, snadi ulos, 2-5, 6-5, 6-8, 6-12, 8-12, 12-12 ja 13-12. Suomen peliprosentit: asetus: 61, ammunta: 69, yhteensä: 64. Ranskan peliprosentit: asetus: 45, ammunta: 56, yhteensä: 49.

Ranska hermostui selvästi, kun emme antaneet periksi, vaikka he saivat pari isoa pottia. Poikien usko omaan tekemiseen kasvoi selvästi loppua kohden: periksi ei annettu. Tiukoissakin paikoissa pelattiin rohkeasti eikä vastustajaa kunnioitettu. Pelin jälkeen tunne oli varmasti samanlainen kuin mestaruuspelin jälkeen. Tuo tunnelataus voi toimia voimanlähteenä, joka siivittää entistä parempiin suorituksiin. Toisaalta se voi myös lamauttaa, koska se tuntuu kuin olisi voittanut mestaruuden.

Seuraava peli Puolaa vastaan oli ennakkoon mietittynä turnauksen vaikein ja sellainen siitä tulkin, koska hienon voiton jälkeen voi joukkue leijailla pari metriä irti kentän pinnasta. Kenshi huilasi tämän pelin. Suomi-Puola pelikierrokset: 4-0, 4-3, 4-6, 9-6, 9-9, 9-10 ja 13-10. Suomen peliprosentit: asetus: 64, ammunta: 50, yhteensä: 58. Puolan peliprosentit: asetus: 49, ammunta: 57, yhteensä: 50. Tiukkaa oli ja delegaation pulssi ja ääni kävivät välillä korkealla, mutta onneksi tuli tärkeä voitto meitä huonommasta joukkueesta.

Suomen pelit jatkopoulessa

Jatkopoulessa oli kolme joukkuetta: Espanja, Sveitsi 2 ja Suomi. Ensimmäisellä kierroksella alkulohkon voittanut Espanja sai huilivuoron.

Ensimmäinen peli oli siis Sveitsin kakkosjoukkuetta vastaan. Pelikierrokset: 1-0, 1-5, 1-7, 1-11, 4-11, 6-11, 6-12 ja 6-13. Suomen peliprosentit: asetus: 62, ammunta: 42, yhteensä: 54. Sveitsin peliprosentit: asetus: 58, ammunta: 71, yhteensä: 62. Tappion syy oli yksinkertainen: ammuntapeli ei ollut vastustajan tasolla.

Espanja voitti seuraavassa pelissä Sveitsin 13-6, joten saimme haluamamme revanssin. Lähdimme peliin muutetulla kokoonpanolla: Kensi ja JP vaihtoivat paikkaa. Pelikierrokset: 1-0, 1-5, 1-7, 1-11, 4-11, 6-11, 6-12 ja 6-13. Suomen peliprosentit: asetus: 71, ammunta: 41, yhteensä: 56. Sveitsin peliprosentit: asetus: 71, ammunta: 62, yhteensä: 67. Edelleenkin ammuntapeli ei ollut sillä tasolla, joilla sen pitää olla näissä peleissä. Pelin aikana vaihdoimme Salim JP:n tilalle, mutta tämä vaihto ei piristänyt tarpeeksi peliä. Sunnuntain ohjelmaan tulivat Coupe des Nations-jatkopelit.

Suomen pelit Coupe des Nation-kisassa

CdN-kisassa pääsimme suoraan kahdeksan parhaan joukkoon. Ensimmäisenä tuli vastaan Saksa. Peli aloitettiin alkuperäisellä kokoonpanolla. Pelin kierrokset: 4-0, 4-3, 6-3, 6-4, 8-4, 12-4 ja 13-4. Suomen peliprosentit: asetus: 58, ammunta: 50, yhteensä: 55. Saksan peliprosentit: asetus: 57, ammunta: 33, yhteensä: 50.

Saksalaisten peli oli sekaisin. Heidän asettajansa tuli vaihtoon neljännen kierroksen jälkeen. Pelin katkaisu oli pojilta niin hieno taktinen oivallus, että valmentajakin häkeltyi. Ensin onnistutaan ainoastaan yhdellä iskulla ja viimeisellä kuulalla asetetaan kakkonen. Vastustajalla on vielä neljä kuulaa jäljellä: ensin asetetaan kolmonen, sitten isketään oma ykkönen pois ja viimeistellään peli parilla ohiheitolla.

Toisessa pelissä tuli vastaan Hollanti. Pelin kierrokset: 0-3, 0-4, 3-4, 6-4, 6-5, 7-5, 7-6, 7-7, 9-7, 9-10, 10-10 ja 10-13. Suomen peliprosentit: asetus: 75, ammunta: 64, yhteensä: 70. Hollannin peliprosentit: asetus: 73, ammunta: 41, yhteensä: 65.

Tasainen peli, jossa kumpikin joukkue pelasi monta 5-6 onnistuneen kuulan kierrosta. Hollannin asettaja pelasi todellisen huippupelin: 21/24. Tässä pelissä prosentit kertovat muunneltua totuutta. Hollantilaiset iskivät usein ohi kuulasta, mutta jollakin ihmeen tuurilla saivat usein liikuteltua snadia näillä ohiheitoillaan itselleen suosiollisesti.

Yhteenveto peleistä

Joukkueena asetuksen onnistumisprosentti oli 64 ja iskuheittojen 54. Kaikki heitot huomioon ottaen onnistumisprosentiksi muodostui 60. Olimme siis lähellä tuota maagista 60%:n rajaa jokaisella osa-alueella, mutta ammunnassa jäimme siitä vielä pikkaisen. Todellinen jättipotti jäi vielä nurkan taakse. Se vaatisi vielä tasaisempaa pelaamista 60% onnistumisilla.

Ammuntakisa

Suomen edustaja ammuntakisassa oli Kenshi Kobe. Kenshin ensimmäinen sarja oli hyvä: 3,5,3,5 / 0,0,0,0 / 5,1,1,1 / 0,3,0,0 / 0,5,0,0 yhteensä 32 pistettä. Tällä sarjalla lähdettiin kakkostilalta pudotuskisaan, jossa vastaan asettui Belgian Michael Bonvoisin. Kenshin toinen sarja oli huonompi: 3,0,3,3 / 0,0,0,0 / 0,1,0,0 / 0,0,0,0 / 5,5,3,0 yhteensä 23. Jatkoonpääsy oli todella lähellä, mutta 12 kuulan putki, josta tuli vain yksi piste, ratkaisi tilanteen vaikka snadeja ammuttiinkin tasatahtiin. Belgialainen jatkoon neljän parhaan joukkoon 27 pisteellä.

EM-finaali

EM-finaalissa vastaan asettuivat viime vuoden MM-mestari Ranska ja revanssia hakenut Espanja. Pelin kierrokset: 2-0, 2-3, 5-3, 5-7, 10-7, 12-7 ja 13-7. Ranskan peliprosentit: asetus: 69, ammunta: 80, yhteensä: 73. Espanjan peliprosentit: asetus: 60, ammunta: 42, yhteensä: 55. Coupe des Nations-finaali pelattiin samaan aikaan ja siinä nopeaan tahtiin karkumatkalle päässyt Hollanti voitti Ruotsin lukemin 13-7.

Huomioita kisoista

Trendeinä voisi mainita sen, että iskijöiden tekniikka oli yleensä yksinkertainen. Dylan Rocher tekee tietenkin tässä asiassa poikkeuksen. Yksinkertainen tekniikka toimii junnuilla paremmin, koska se pysyy hallussa koko murrosiän. Meillä on ollut tapana luottaa junnujen omaan arviointikykyyn kentällä, mutta muista maista esim. Espanjan ja Italian junnut eivät tehneet loppupeleissä yhtään heittoa ilman valmentajan ennen heittoa antamaa hyväksyntää. Tsekkien pelillinen nousu viime vuoden junnujen MM-kisoihin verrattuna oli todella huomattava. Heidän joukkueessaan oli hyvin osuva iskijä, joka siivitti koko joukkueen hyvään suoritustilaan.

Lopuksi haluan antaa isot kiitokset hyvin sujuneesta matkasta koko joukkueelle: Salimille, Tommille, Kenshille ja Jukka-Pekalle sekä delegaation johtajalle Jallulle.

Arto Stenberg

29.5.2006 | Suomi-Viro maaottelu 27.5.2006 Helsinki

Yleisen sarjan joukkueet

Suomi I: Olli Sinnemaa (CDC), Juha-Pekka Siro (CDC), Seppo Lindman (LOI)
Suomi II: Iivo Paaso (CDC), Samuli Kankkunen (CDC), Jaakko Kimari (HUL)
Suomi III: Toni Ikonen (KAL), Harri Lehtinen (HBY), Mikael Gripenberg (HBY)

Ennen pelien alkamista pelaajien "puhuttelussa" ilmoitin yleisen sarjan joukkueiden tavoitteeksi 12 voittoa viidestätoista ja hieman ohjeistin/annoin pelaajille muutamia peliin liittyviä ohjeita/vinkkejä pelimatkaan ja muuhun sellaiseen liittyen. Pelikirjanpitoa pidin vain Viron ykkösjengiä vastaan pelatuista peleistä.

Suomi I, 4 voittoa, 1 häviö

Neljä ensimmäistä peliä kokolailla rutiinivoittoja ilman sen suurempia vaikeuksia. Paikoitellen peli oli jopa oikeinkin hyvätasoista. Hyvin rutinoitunut joukkue. Viimeisessä pelissä Viron ykkösjengiä vastaan peli oli sitten hieman nihkeää ja tappio tuli. Kokonaisuutena kuitenkin ihan kelpo suoritus pojilta.

Suomi II, 4 voittoa, 1 häviö

Ensimmäisessä pelissä pojat olivat vaikeuksissa Viron junnuja vastaan, kun peli ei oikein kulkenut. Nihkeä voitto ja alku päivällä. Pari seuraavaa peliä kulki jo huomattavasti paremmin ja mm. Viron ykkösjengi kaatui hienolla pelillä. Neljännessä pelissä poikien ote herpaantui kahdeksi kierrokseksi ja vastustaja pääsi yllättämään ja voittamaan pelin parilla rahastuskierroksella. Viimeisessä pelissä tuli sitten taas rutiinivoitto. Joukkuekemia ja roolitus toimi hyvin tässä joukkueessa ja pelijärjestyksen vaihdosta ei ollut puhettakaan. Kokonaisuutena ihan kelpo suoritus.

Suomi III, 2 voittoa, 3 häviötä

Ennen ruokataukoa pelatut kaksi peliä pojat pelasivat erinomaisesti voittaen ne selkein numeroin. Ruokatauon jälkeen tapahtui sitten jotain kummaa ja joukkueen peli meni sekaisin. Ensiksi häviö Viron naisille ja sen lisäksi vielä kaksi muutakin häviötä. Pelijärjestyksen vaihtamisista huolimatta poikien peli ei oikein muutamia hyviä hetkiä lukuun ottamatta saanut tuulta purjeisiin. Kokonaisuutena joukkueelta heikko suoritus.

Yleisen sarjan saldona siis 10 voittoa, eli tavoitteesta jäätiin ja koko joukkueelle annan kouluarvosaksi 7,5.

Suomi II - Viro I, tulos 13-3, keskimatka 7,7 m, 9 kierrosta

Suomi II: Yhteensä 33/39 Asetus 20/25 Ammunta 13/14
Iivo: Yhteensä 11/14 Asetus 11/14 Ammunta 0/0
Samuli: Yhteensä 9/11 Asetus 5/7 Ammunta 4/4 (kaksi jättöä)
Jaakko: Yhteensä 13/14 Asetus 4/4 Ammunta 9/10 (kaksi jättöä)

Viro I: Yhteensä 23/37 Asetus 15/21 Ammunta 8/16
Meelis: Yhteensä 10/15 Asetus 10/14 Ammunta 0/1
Margus: Yhteensä 6/11 Asetus 5/7 Ammunta 1/4
Veiko: Yhteensä 7/11 Asetus 0/0 Ammunta 7/11 (4 jättöä)

Suomi III - Viro I, tulos 12-13, keskimatka 8,1 m, 10 kierrosta

Suomi III: Yhteensä 34/60 Asetus 21/31 Ammunta 13/29
Toni: Yhteensä 12/20 Asetus 9/16 Ammunta 3/4
Harri: Yhteensä 13/20 Asetus 11/14 Ammunta 2/6 (yksi jättö)
Mikael: Yhteensä 9/20 Asetus 1/1 Ammunta 8/19 (yksi jättö)

Viro I: Yhteensä 33/58 Asetus 20/37 Ammunta 13/21
Meelis: Yhteensä 10/19 Asetus 10/19 Ammunta 0/0
Margus: Yhteensä 12/19 Asetus 8/15 Ammunta 4/4 (neljä jättöä)
Veiko: Yhteensä 11/20 Asetus 2/3 Ammunta 9/17 (neljä jättöä)

Suomi I - Viro I, tulos 11-13, keskimatka 8,5 m, 14 kierrosta

Suomi I: Yhteensä 45/78 Asetus 30/54 Ammunta 15/24
Olli: Yhteensä 17/27 Asetus 17/27 Ammunta 0/0
Juuso: Yhteensä 15/26 Asetus 11/20 Ammunta 4/6 (yksi jättö)
Seppo: Yhteensä 13/25 Asetus 2/7 Ammunta 11/18 (kolme jättöä)

Viro I: Yhteensä 52/78 Asetus 36/46 Ammunta 16/32
Meelis: Yhteensä 25/27 Asetus 25/27 Ammunta 0/0
Margus: Yhteensä 12/24 Asetus 9/17 Ammunta 3/7
Veiko: Yhteeensä 15/27 Asetus 2/2 Ammunta 13/25 (neljä jättöä)

Jarmo Heinonen
Yleisen sarjan vastuuvalmentaja

16.2.2006 | Juniorit Ruotsi-maaottelussa

Lauantai

Suomi 1 - Ruotsi 2

Joukkue aloitti hyvin latautuneena mutta varovasti ja Ruotsi otti tasaisen alkupelin neljällä ensimmäisellä kierroksella kaikki pisteensä (4). Alun jälkeen ote siirtyi joukkueen haltuun ja pelin keskivaiheilla rohkea ammuntapeli ja pisteiden ahne saalistaminen olikin jo vaihtunut 8-4 johtoasemaan. Loppupelissä kolme pistettä tuonut snadin ammunta ja viimeisen kierroksen päättäväinen katkaisupeli toivat voiton 13-4.

Suomi 2 - Ruotsi 1

Joukkue aloitti hyvin vaikka alkupeli mentiin tasaisissa merkeissä. Pelin keskivaiheeseen siirryttiin neljän pisteen kierroksella ja tilanne oli parhaimmillaan 7-2. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan aikoneet antautua ja niinpä pian oltiin tilanteessa 8-8. Loppupelissä joukkueella oli kaksikin katkaisumahdollisuutta, mutta vasta kolmas tuotti tarvittavan tuloksen 13-11.

Ensimmäisen pelikierroksen jälkeen olimme voittaneet molemmat pelimme ja saaneet tuntuman vastustajien taidoista, niin yksilötasolla kuin joukkueinakin.

Suomi 1 - Ruotsi 1

Joukkue aloitti itsevarmuutta uhkuen rohkealla ammuntapeleillä joka kuitenkin kostautui heti vastustajan viidellä pisteellä ja kun vielä seuraava kierros lisäsi ruotsalaisten karkumatkaa kolmella pisteellä, oltiin siirrytty suoraan pelin keskivaiheeseen. Kaksi kierrosta joilla snadi pihalle ilman pisteitä antoi kuitenkin tarvittavan luottamuksen omaan tekemiseen jonka tuloksena neljä pistettä. Joukkue onnistui hyvin rohkeassa pelissään ja loppupelissä saatu toinen neljän pisteen kierros toi kärsivällisyyttä jolla joukkue sai kuin saikin kolmannella neljän pisteen kierroksellaan katkaistua pelin 13-12 voitokseen.

Suomi 2 - Ruotsi 2

Lähes toisinto toisen joukkueemme alkupelistä. Suoraan kahdella kierroksella tilanteeseen 0-8. Joukkue kuitenkin sai kerättyä yhdeltä kierrokselta kolme ja yhdeltä kierrokselta neljä pistettä. Ruotsalaisetkin onnistuivat neljän pisteen verran mutta tarvitsivat katkaisuun kolme kierrosta ennen kuin voittivat 9-13.

Toisen pelikierroksen jälkeen olimme edelleenkin johtoasemassa ja saatoimme todeta vastustajan olevan meitä heikompi mutta ei aseeton. Joukkueen henki oli hyvä ja rauhallinen.

Duppeliin muodostetut joukkueemme olivat keskenään tasaväkisiä. Ruotsalaiset taas muodostivat joukkueensa vahvimmasta heikoimpaan. Pelijärjestys sovittiin valmentajien kesken.

Duppeli A (Kobe / Anttonen)

Alkupelissä mentiin tasaväkisissä merkeissä kunnes keskivaiheeseen siirryttäessä ruotsalaisten saamat kolme pistettä sai joukkueemme rakoilemaan. Tilanteessa 2-7 ruotsalaisille, joukkueemme epäonnistui pääosin ammuntapelissä eikä kolmen pisteen kierros enää riittänyt nostamaan joukkuetta, vaan saimme tyytyä 5-13 tappioon. Ruotsalaiset onnistuivat erinomaisesti sekä ammunnassa, että asetuksessa. Tapahtunut käytiin läpi keskittyen tuleviin peleihin.

Duppeli B (Kimari / Fadillioglu)

Ruotsalaisten avauspisteen jälkeen peli kulki juuri niin kuin joukkueemme halusi. Joukkue onnistui molemmilla osa-alueilla erinomaisesti ja tilanne oli viidennen kierroksen jälkeen 11-1. Ruotsi sai kaksi pistettä ja me ammuimme snadin ulos, jonka jälkeen päätöskierros pelattiin rohkeasti ja varmasti 13-3.

Duppeli C (Punta / Talja)

Tässä pelissä joukkueemme nukkui eikä sitä saatu millään hereille. Neljän kierroksen jälkeen tilanne 0-11 ja sitten saimme pisteet mieheen ennen kuin ruotsalaiset katkaisivat 2-13. Meillä ei onnistunut mikään ja ruotsalaiset keräilivät pisteet pois ajelehtimasta. Tapahtunut nollattiin eikä tämäkään peli jäänyt häiritsemään tulevia suorituksia.

Sunnuntai

Suomi 1 - Ruotsi 2

Ruotsi sai yhden pisteen pelin kolmannella kierroksella ja seitsemän kierroksen jälkeen peli oli selvä numeroin 13-1. Koko joukkue onnistui erinomaisesti ja tämä pelaaminen olisi kelvannut kaikilta osa-alueiltaan vaikka mihin, sillä myös ruotsalaiset onnistuivat. Rohkeutta asetus- ja ammuntapelissä, harkintaa ja tekemisen viileyttä, hyvä niin.

Suomi 2 - Ruotsi 1

Aloitettiin pelillisesti paremmalla suorituksella kuin vastustaja, mutta mutta. Jos jollain joukkueella näissä kisoissa kävi tuuri, niin tällä ruotsalaisjoukkueella. Esimerkkitilanne; meillä ykkönen ja kolmonen aivan ruotsin kakkosen vieressä, heillä nelonen metrisenä etukuulana. Ruotsalainen ampuu ja osuu omaan etukuulaan, kolinkolin ja molemmat meidän kuulamme ulos. Pojat totesivat tilanteen, joukkue pysyi hyvin kasassa ja peli jatkui. Ruotsi nousi 6-12 tilanteeseen jonka jälkeen heillä oli neljän kierroksen ajan katkaisumahdollisuus. Olimme kuitenkin parempi joukkue ja päästyämme yhdeksään pisteeseen katkaisimme pelin heti 13-12. Upea joukkuesuoritus pojilta.

Kierroksen jälkeen joukkueilla oli hyvä tuntuma ja ote omaan tekemiseensä.

Suomi 1 - Ruotsi 1

Joukkue aloitti itsevarmuutta uhkuen rohkean ammuntapelin ja vastustaja siirtyi kahden kierroksen jälkeen 0-5 johtoon. Keskipelissä pääsimme tasatilanteeseen 7-7 ja loppupelissä 12-10 katkaisupaikkaan, joka kuitenkin jäi tällä kertaa käyttämättä. Ruotsin joukkue sai muutaman hyvän onnistumisen ratkaisevissa paikoissa ja vei maaottelupisteen tuloksella 12-13. Joukkue totesi tapahtuneen tosiasian ja siitä sitten eteenpäin.

Suomi 2 - Ruotsi 2

Joukkue johti peliä lähes koko ajan ja alun tasaisemman etenemisen jälkeen keskipelissä otettiin kolme viidestä mahdollisesta siirtyen 10-4 johtoon. Tarvittiin vielä kaksi kierrosta jonka jälkeen tyylikäs lopetus 13-5 pelissä jossa ruotsalaiset selkeästi epäonnistuivat pelaajavaihtoineen ja yltiöpäisine ammuntayrityksineen.

Joukkueemme oli kokonaisuudessaan selkeästi vastustajaamme parempi kaikilla osa-alueilla. Etenkin ammuntasuorituksissa oli huomattava ero meidän eduksemme. Asetuspelissä tekninen osaaminen oli myös meidän eduksemme, vaikka helpohkot kentät antoivat vastustajalle tasoitusta. Ruotsalaiset vastustamme eivät ehkä olleet maansa parhaita mutta he muodostivat maansa edustusjoukkueen tässä maaottelussa. Sen joukkueen me pystyimme voittamaan.

Pojat pelasivat hyvää peliä ylittäen etukäteen asetetun tavoitteen. Parantamisen varaa toki on ja työskentely jatkuu. Parhaan pelaajan titteli kuului ehdottomasti Suomelle ja ehdokkaina olikin neljä joukkueemme pelaajaa. Näin harjoituskauden keskellä pelattavaa maaottelua tulee tarkastella myös valmistautumisena kauden pääkilpailuihin. Joukkueen pelaajat ovat löytäneet idolinsa ulkomailta ja henkilökohtaiset kehittymistavoitteensa oman tekemisensä kautta.

Suunta on oikea, eteenpäin!

Arto Savolainen

30.1.2006 | Juniorisarjan valtakunnallinen valmennusleiri 28.1.2006 Helsinki
Raportti (PDF 61 kt)

Arto Savolainen

Raportit vuodelta 2005