|
Yli 50-v. SM-duppeli ja SM-sekaduppeli Hämeenlinnassa 9.-11.8.2002
Petanquen SM-kilpailut Kuopion Väinölänniemellä 2.-7. heinäkuuta 2002
|
SM 2002 Kuopiossa
Suomen Petanque-Liitto ry:n 20-vuotisjuhlakilpailut
Petanquen SM-kilpailut vuonna 2002 järjestetään savolaisten pääkaupungiksi mainitussa Kuopiossa. Ja mikäs on pitäessä kisoja, sillä Kuopion toria pidetään yleisesti ottaen maailman napana, ainakin kuopiolaisten puheissa ja itse torilla voi jokainen tehdä omia päätelmiään asiasta. Suomalaisten kesäkaupunkien joukossa Kuopio on ehdotonta A-luokkaa, tarjoten tekemistä ja näkemistä koko kesän. Tanssitaan ja soidaan, viinijuhlitaan ja kokoonnutaan kaikenlaisiin tapahtumiin milloin aivan keskustassa ja milloin vähän syrjemmällä. Urheilukaupunkina Kuopio on loistava paikka myös petanquen merkittävimpään vuosittaiseen kilpailuun. Väinölänniemi tarjoaa puistokäytävillään viihtyisän ja parhaimpiin kilpailusuorituksiin kannustavan miljöön, jossa myös pelaajien perheenjäsenet ja katsojat viihtyvät. Vanhat, komeat koivut suojaavat polttavalta auringonpaahteelta ja halutessaan voi pistäytyä virkistäytymässä Kallaveden aalloilla Väinölänniemen uimarannalla. Urheilutapahtumia "Vänärillä", kuten kuopiolaiset puistoaan kutsuvat, on järjestetty jo kaksisataa vuotta ja siksi nyt pelattavat petanquen finaalikentät saavat alustakseen maamme vanhinpiin kuuluvan tenniskentän pohjan.
Kuopio ja kisajärjestäjä yhteistyökumppaneineen tarjoavat parastaan kaikille heinäkuussa mukaan tuleville kuulapelin ystäville.
Tervetuloa Kuopioon pelaamaan ja seuraamaan pelejä!
|

|
Klikkaa karttaa saadaksesi isomman version |
Kilpailualue
Kilpailualueena toimii Väinölänniemen puistoalue. Pelikentät rakennetaan puistokäytäville ja finaalikentät tenniskentän pohjalle. Kisa-alueelle sijoitetaan kisatoimisto, infopiste, kahvila ruokailua varten ja asianmukaiset wc- ja pukutilat. Kisa-alueen vieressä on upea hiekkaranta ja maauimala. Osallistujien pysäköinti toteutetaan kadunvieruspysäköintinä aivan kisapaikalla. Virallisena kisahotellina toimivan Hotelli Scandicin ravintola tarjoaa päivittäin laadukasta lounasta ja sen tiloissa sijaitsee myös kilpailukanslia. Hotelli Scandic sijaitsee 100 metrin päässä kilpailualueelta. Torille on n. 1500 metriä kilpailupaikalta ja matkan voi taittaa jalkaisin, jolloin voi nauttia myös upeista kuopiolaisista puistoista. Kilpailujen aikana satamassa järjestettävät Viinijuhlat on vain 500 metrin päässä.
|
Kuopion kaupungin Internet-sivut |
Majoitus
Kilpailumajoituksesta huolehtivat kisajärjestäjän yhteistyökumppanit, kisahotelli Scandic ja Kuopion Matkailupalvelu Oy, josta löytyy majoituspalvelut keskitetysti kaikkiin tarpeisiin. Varatessasi majoitusta, muista ehdottomasti mainita tunnus "PETANQUE" päästäksesi oikealle varauslistalle.
Kuopion Matkailupalvelu Oy / Mervi Rantala, puh. 017-182936, mervi.rantala@kuopio.fi
|
Puh. 017-195222, kuopio@scandic-hotels.com
|
Yhteistyökumppaneita
Aikaisemmat SM-tapahtumat
|